Marttiini puukot ja veitset
Kansainväliseen Rapala-konserniin kuuluva Marttiini on suorastaan legendaarinen brändi erityisesti pohjoismaisten puukkojen saralla.
Marttiini osoittaa vaihtoehdon, harrastit sitten kalastusta, metsästystä, eränkäyntiä tai vaikkapa ruoanlaittoa.
Tarjolla on myös prameilevia lahjapuukkoja keräilijöiden ja alan harrastajien iloksi. Jotain ainutlaatuista etsivä kääntää tietenkin katseensa Lamnia Edition- erikoismalleihin – niitä et tule yhyttämään mistään muualta. Pistä merkille myös upeat vuosipuukot, Marttiini Unique -sarjan tarjokkaat ja muut keräilypuukot.
Yksi yhtiön legendaarisin puukkomalli on tietenkin Marttiinin Ilves. 30-luvulta asti tuotannossa ollut Ilves-puukko lukuisine variantteineen kuuluu edelleen Marttiinin myydyimpiin tuotteisiin.
Kalastajien iloksi tarjolla on lukuisia kalapuukkoja ja filettejä. Marttiinin kalastusveitset nauttivat suurta suosiota alan harrastajien keskuudessa ja tarjoavat vankkaa suorituskykyä oivallisella hintalaatusuhteella.
Eikä metsästäjäkään jää ilman välineitä. Tsekkaa esim. Marttiinin Martef-pinnoitetut veitset ja ja muut metsästyspuukot.
Sykkiikö sydämesi Suomen Lapille? Ehtaa Pohjolan taikaa henkivät tietenkin leuku-puukot. Perinteinen Lapinleuku on aina myös suosittu matkamuisto ja toivottu lahjaidea.
Nuoremmille puukonkäyttäjille on tarjolla turvallisia lasten puukkoja. Suosittu on esimerkiksi klassinen Marttiini Partiopuukko.
Keittiöveitsissä valittavaksi löytyvät Marttiini Kide- ja Marttiini Condor Kitchen Professional -sarjojen tuotteet.
Kiinteäteräisiä veitsiä vierastava voi puolestaan hakea vaihtelua vaikkapa monipuolisista Marttiinin EDC-kääntöveitsistä.
Eikä tarjonta jää pelkkiin puukkoihin. Esim. Marttiinin retki- ja metsästyskirveet, tulukset ja muut eräilytarvikkeet täyttävät jokaisen luonnossa liikkujan pienet ja vähän suuremmatkin tarpeet.
Puukkojen, veitsien ja kirveiden lisäksi valikoimaan kuuluu tukku helposti mukana kannettavia teroittimia.


Ilves 121

Poronnahkakäsineet, ruskea
Martef 9", nahkatuppi

Kerääjä,yrttiveitsi
MFK-CB

Corduratuppi taittoveitsille

Kiehinen

Kromijätkä, blister
Jätkänvuolu

Tulus, musta

Kalakätevä

Classic Superflex 4"

Ranger 250

Timanttiteroitin Kynä

Classic filetti 15

Condor Timpuri, nahkatuppi

Kaamosjätkä

MEF8

Sissi
Timanttiteroitin Latta

CKP Leipäveitsi
Classic filetti 19

Damascus

Ilvespuukko 131 (Lynx)

Kerääjä, sieniveitsi
Kierinki

Lapinleuku 240

Eräkokki Kokkiveitsi

Ilves 129

Ilves 129, blister
Kide vihannesveitsi

Lapinleuku 230

Lapinleuku 280

Superflex 6"

Vuonna 1928 seppä Janne Marttiini perusti Rovaniemelle sittemmin suurmenestykseksi osoittautuneen puukkotehtaan. Johtamisvastuu on vuosien saatossa vaihtunut ja siirtynyt välillä myös sukupolvelta toiselle.
Tänä päivänä Marttiini Oy tuottaa maailmalle noin tuhat puukkoa ja veistä päivässä.
Marttiinin tuotteissa näyttävä ulkonäkö ja korkeat laatustandardit kohtaavat saumattomasti. Valmistusmateriaalit valitaan aina käyttötarkoituksen mukaisesti, perinteitä tietenkään unohtamatta. Klassiset materiaalit puu, nahka ja poronsarviluu kohtaavat Marttiineissa nykypäivän.
Marttiinin tuotteet ovat kysyttyjä myös maailmalla. Valikoimista löydät sopivan puukon tai veitsen metsästykseen, kalastukseen, eräilyyn tai vaikkapa ruoanlaittoon. Marttiinit ovat myös suosittuja lahjoja ja matkamuistoja.
Vuodesta 2015 Marttiini on ollut osa kansainvälistä Rapala VMC Oyj. Marttiinin tuotantolaitokset sijaitsevat Vääksyssä ja Pärnussa. Vuoden 2022 lopulla emokonserni Rapala VMC teki päätöksen Vääksyn tehtaan lakkauttamisesta ja koko tuotannon keskittämisestä Viroon.