LAMNIA - Your Sharp Companion
Premium-veitsiä keräilijöille, puukkoja metsästäjille ja kalastajille, kunnon työkalut eränkävijöille ja ammattilaisille. Unohtamatta tietenkään retkeilijöitä.
Kun Lamnia vuonna 2009 perustettiin Lappeenrannassa, ei kukaan varmasti osannut aavistaa mihin kaikkeen se johtaisi. Vuosien saatossa Lamniasta on kasvanut Suomen suurin veitsien ja puukkojen erikoisliike, eikä huolella rakennettu, luotettava maine ole rajoittunut ainoastaan kotimaan kamaralle.
Tänään Lamnian verkkokauppa toimittaa puukkoja, veitsiä ja retkeilyvarusteita ympäri maailman. Veitsiharrastajat, eränkävijät, metsästäjät, kalastajat ja viranomaiset; meidän silmissämme ei ole väliä oletko harrastaja vai ammattilainen. Sen sijaan tarjoamme aina sopivat työkalut arkeen ja duuniin, kaikkiin mahdollisiin ja joskus mahdottomiinkin askareisiin. Kattava valikoimamme käsittää kaikki alan eturivin veitsivalmistajat, mutta samalla haluamme tuoda esiin myös uutteria käsityöläisiä ja puukkoseppiä. Erityisesti suomalaisten puukkojen maine maailmalla on hyvä, ja tätä ilosanomaa haluamme osaltamme olla viemässä eteenpäin.
Monipuolisen veitsitarjonnan ohella laadukas ja asiansa tunteva asiakaspalvelu on aina ollut Lamnialle sydämen asia. Meille jokainen asiakas on yhtä arvokas ja meille on tärkeää vastata tarpeisiinne, olivat ne sitten suuria tai pieniä. Loppujen lopuksi Lamnian tarinan olette mahdollistaneet te – lukuisat uskolliset asiakkaat ympäri Suomen ja maailman.