Gränsfors kirveet ja piilut
Perinteikkään ruotsalaisvalmistajan käsin taotut kirveet on tuotettu laadusta tinkimättä. Tämän laadun takeeksi jokainen Gränsforsin myymä kirves on merkitty tekijänsä nimikirjaimilla. Jokainen kappale on siis myös uniikki.
Vuolu- ja veistokirveet ja kaatokirveet; Gränsfors ei jätä ainuttakaan kohderyhmää pulaan.
Vuonna 1995 lanseerattu Metsästäjän kirves on pitänyt pintansa yhtenä yhtiön suosituimmista kirvesmalleista jo vuosikymmeniä. Kenties vielä suositummaksi on kuitenkin osoittautunut vuonna 2008 patentoitu Outdoor Axe-retkikirves. Se on huomattavan kevyt ja käytännöllinen pikkukirves, joka koostaan huolimatta taipuu suuriinkin töihin. Näiden kestosuosikkien ohella Gränsforsin tuotanto sisältää useita muitakin eränkävijöille sopivia retki- ja metsästyskirveitä.
Raskaampiin kirvestöihin löytyy esim. suurikokoisia halkaisukirveitä.
Gränsfors on ollut alalla jo yli sata vuotta, ja jos yhtiötä itseään on uskominen, aikoo se jatkaa vähintään toisen mokoman. Se on ylpeä asemastaan ja ammattiosaamisestaan, mutta ennen kaikkea se haluaa tarjota kuluttajilleen mahdollisimman hyvälaatuisia tuotteita.


Kirveen hiomakivi

Amerikan kaatokirves 80cm 2.3kg
Halkaisukirves 80cm 3.2kg

Metsäkirves suuri 64cm 1.2kg

Minikirves 26cm 0.35kg

Amerikan kaatokirves 90cm 2.4kg

Hunter´s Axe Varsi, 48cm
Halkaisukirves suuri 70cm 2.4kg
Halkaisukirves suuri 80cm 2.5kg

Metsäkirves pieni 50cm 1.0kg

American Felling Axe Varsi, 81 cm, curved
Froe
Kubben Pikkukirves 24cm 0.6kg

Metsästäjän kirves

Outdoor retkikirves 37cm 0.5kg

Puusepän kirves

Suuren Metsäkirveen Suojus
Wildlife retkikirves 36cm 0.7kg

Halkaisukirves mini 50cm 1.5kg

American Felling Axe Varsi, 90 cm, curved
Kuorimarauta
Metsäkirveen Suojus
Vuolu/veistokirves 37cm 1.0kg

Halkaisukirves pieni 60cm 1.6kg

Swedish Drawknife Varsi, 16 cm
American Felling Axe Varsi, 81 cm, straight
Carpenter`s Axe Varsi, standard, 45cm
Double Bit Axe Varsi, 75cm
Double Bit Axe Varsi, 89cm
Kirveen Viila
Large Splitting Axe Varsi, 70cm
Natural Whetstone
Outdoor Axe Varsi, 38cm
Kirvesvalmistaja Gränsfors Bruks on lainannut nimensä kotikylältään. Ruotsin Gränsforsissa se on valmistanut käsin taottuja kirveitä jo yli sadan vuoden ajan. Yhtiön perusti Anders Pettersson vuonna 1902.
Yli vuosisataan mahtuu lukuisia käänteitä ylämäkineen ja alamäkineen. Moottorisahojen yleistyminen aiheutti kysynnän romahtamisen, jonka puolestaan öljykriisi paikkasi.
Matkan varrelle mahtuu monia omistajavaihdoksia ja fuusioita, jopa konkurssi 1980-luvulla.
1900-luvun lähestyessä loppuaan alkoi kuitenkin näyttää siltä, että vaikeudet on selätetty. Gränsfors oli kohonnut asemaan, jossa se pystyi monia kilpailijoitaan paremmin pysyttelemään pinnalla ja kuluttajien suosiossa. Yhtiö satsasi lujasti laatuun sekä tuotekehittelyyn- ja testaukseen. Tämä työ tuotti hedelmää, jota yhtiö korjaa vielä tänäkin päivänä. Siitä kasvoi yksi maan johtavista alan yrityksistä.
Gränsfors on toiminut enemmän tai vähemmän aktiivisena sukupolvien ajan, ja kertoo aikovansa jatkaa vielä vähintään seuraavat 100 vuotta.
Tänään Gränsforsin leivissä työskentelee noin 30 henkilöä. Se vannoo kestävän kehityksen ja ilmastovastuun nimiin ja toteuttaa tätä agendaa parhaansa mukaan kaikessa toiminnassaan.