Hommasin Santos kahvalla olevan version tästä Lionsteel M4 veitsestä, puukkohan tämä ei oikein ole. Tuote on ollut päivittäisessä käytössä nyt toista kuukautta.
Yleistyökaluna tämä veitsi toimii erinomaisesti melkein heti paketista tullessaan, tuotteen muotoilu ja työn laatu hivelee silmää ja tuntuu toimivalta.
Vuoluhommiin sinällään ei oikein sovellu, jos on tottunut käyttämään kotimaisia puukkoja. Tehtaalla terä on teroitettu oikeakätiselle siten että teroituskulma on rystysten puolella huomattavasti suurempi kuin toisella puolen terää. Joku netissä oli mitannut kulmat 16.5 ja 26.5 astetta saaden näin teräkulmaksi huikeat 43 astetta.
Yllättävän hyvin terä kuitenkin toimii ja kyllä tällä kiehisiä veistelee, mutta tarkemmassa vuolussa teräkulma on tottumattomalle hankala hallita ja tuntuu 'tylsältä'. Terän profiili toimii kuitenkin erinomaisesti monenlaisessa touhussa lihan ja muiden syötävien käsittelyssä sekä esimerkiksi nuotiopuita valmistellessa.
Tulen muotoilemaan teräkulmaa pienemmäksi, kunhan saisi ensin terän tylsäksi. Päätin kokeilla kauanko tämä entuudestaan tuntematon M390 teräs pitää teränsä ja tällä teräkulmalla tuntuu pysyvän terävänä kauan.
Tuppea hieman epäilin ennen käyttöönottoa, mutta eipä siinäkään tunnu mitään vikaa olevan.
Tupen sisäpuolella on muutama neulos, jotka voivat olla alttiina terälle.
Epäilin heti tökkääväni näihin ja katkaisevan ne, mutta eipä näin ole käynyt.
Veitsi asettuu melko sopivalle korkeudelle vyölle ja on mukava pitää mukana.
Väljä vyölenkki antaa veitselle mahdollisuuden nousta ylemmäs, esimerkiksi istuttaessa.
Rinkan tai muun kantolaitteen lantiovyön kanssa tälläinen tuppimalli voi asettaa omia haasteita.
Kahva istuu omaan käteeni yhtä täydellisesti kuin 10 koon hanska. Muotoilu on toimiva.
Öljysin kahvalevyt tuoreeltaan pellavaöljyllä, mutta näyttää siltä että reilu kuukausi sitten tehty kevyt käsittely ei aivan riittänyt suojaamaan talven kuivuudelta. Toinen kahvalevy on pinnasta hieman halkeillut. Tarjollahan on myös G10 materiaali, jossa ei luulisi näitä ongelmia tulevan. Puiset kahvalevyt vain miellyttivät omaa silmää enemmän.
Tämä veitsi on kokonsa ja muotoilunsa puolesta moneen toimintaan erinomainen valinta. Leveä terä tuo omat rajoituksensa, mutta myös etunsa. Kokonaisuutena erittäin hyvä. Uskoisin että teroituskulmaa loiventamalla tästä Lionsteel M4 veitsestä saa erinomaisen yleistyökalun. Toki nähtäväksi jää miten M390 sitten pitää pintansa.
Suosittelen.