Hankintaprosessi käynnistyi, koska tarve oli löytää "se viimeinen keskikokoinen musta pikkureppu tai olkalaukku", jonka tahtoisin enää koskaan omistaa. Olisin voinut harkita muitakin värejä, jos niiden ja vahvikepaikkojen väriero ei olisi pistänyt niin räikeästi silmään näytöllä kuin teki. Vastaanotettaessa ensivaikutelma on oikein hyvä, kantolaite tuntuu käsiteltäessä kaikenkaikkiaan laadukkaalta ja perusteellisesti tehdyltä.
En silti arvostanut sitä, että kantamus kulkee pohja edellä, kun se vedetään kantajan etupuolelle oikean kautta. Olin tottunut siihen, että suuaukko olisi ollut edellä. Niinikään olisin toivonut lannevyön saamista jonnekin niin sanotusti pois tieltä, se ei ole mahdollista lainkaan tässä mallissa. Tämä olisi nähdäkseni tarpeen silloin, kun ei mennä "raskaimman kautta" suorittaen vaan joskus ollaan kylänpinnassa. Tuolloin repun pitäisi kulkea sujuvasti edestakaisin lähes tauotta alati vaihtuvien tilanteiden vuoksi. Miten käyttö lienee sujuu ylipäätään ns. vasemman kautta eli vasenkätisellä käyttäjällä? Aika jämäkänoloiset ja vähän taipuvat hihnat, mutta tämä pointti ei ainakaan ole ongelma minulle.
Hihnojen pituuskin oli hieman lyhyempi kuin olisin toivonut. Suomessa kun ihmisillä on tätä massaa, ja toisinaan pukineena on vaikkapa pilkkihaalari, no, ainakin osan vuotta. Menee tämä silti päälle minulla ja kantamusta pystyy käyttämään esteettömästi. Päällä oleva käsikantolenkki aiheuttaa vähän sovellusongelmaa, koska se on tässä mallissa pystysuorassa eikä vaakasuora kuten tavallisesti. Yksilö vie siis säilytyspaikassaan hyllytilaa, koska jos kantamuksen pyrkii laittamaan roikkumaan niin naulan tai koukun pitää tällöin olla aika pitkä.
Sivun juomapullotasku on todella syvä, vetää vaikka termospullon, mutta itse käytän useimmiten vain huomattavasti pienempää termosmukia. Tilaa löytyy ja taskut tuntuvat käytännöllisiltä. Ainoa epäilys koskee aivan etummaista taskua, jota pitää paikallaan iso solki ylhäältä ja nuo kaksi kapeampaa hihnaa. Voiko tähän väliin oikeasti laittaa muuta kuin kuoritakin, jos se ei ole itsellä sillä hetkellä päällä? Jotenkin sitä silti tuntuisi myös kaipaavan lisäksi sivuvetoketjuja, että repun tähän taskuun laitettu omaisuus pysyisi varmasti turvassa myös omassa mielessä.
Medialaitetasku sisällä läpivienteineen ulos tuntuu myös ehkä vähän epäkäytännölliseltä. Onko jääty ämppärisoittimien aikaan? Koska jos kännykkä on tuossa, sillä ei muuten silloin suuremmin soitella tai tekstaila ilman esiinkaivamisen vaivaa. Niinno, tasoittaa kyllä kummasti työmatkoja, jos vain soitto- ja merkkiäänet on riittävän hillityt sekä automaattinen vastaus päällä. Ja verkosto koulutettu siihen, että todella tärkeät sekä asiat soitetaan äänipuheluna.
Huomautukseni ovat siis loppujenlopuksi oikeastaan aika pieniä ja luonteeltaan tottumuskysymyksiä tai makuasioita. Kyllä, suosittelen tätä tuotetta edelleen muille. Kelpaa niin pikkurepuksi pitkälle matkalle kuin ainoaksi kantamukseksi lyhyelle pyrähdyksellekin. On ehdottomasti parempi valinta kuin monet muut niin sanotut modernit, yksiolkaimiset reput.